Free mover vaihto-opiskelu
Free mover -vaihdoksi kutsutaan ulkomailla suoritettavaa lukukautta, jonka kohdeyliopiston opiskelija järjestää itse. Eli jos esimerkiksi suomalaisessa kauppakorkeakoulussa opiskeleva henkilö ei löydä mieluista vaihto kohdetta kotiyliopiston tarjonnasta ja tästä syystä päättää etsiä sopivan vaihto yliopiston itse.
University Recruiting Agency:n edustamista kumppaniyliopistoista osa hyväksyy opiskelijoita suorittamaan free moverina lukukauden tai lukuvuoden. Nämä yliopistot on listattu alla ja yliopistojen profiileista löytyy lisää tietoa kohteessa opiskelusta.
Opiskelija, joka järjestää free moverina vaihtonsa itsenäisesti, on oikeutettu Kela:n opintotukeen, mikäli kotiyliopisto hyväksyy opinnot osaksi tutkintoa. Eli on tärkeää, että sinulla on esittää lista suunnitelluista kursseista jo etukäteen ennen vaihtoa omassa oppilaitoksessasi, jotta saat todistuksen kurssien hyväksyttävyydestä tutkintoosi.
Suomalaisten suosiossa on jo pitkään ollut Kaliforniassa sijaitseva San Diego State University eli SDSU. Suosittelemme tutustumaan etenkin SDSU:n profiiliin ja lukemaan tämän sivun alaosassa oleva osio, jossa URA:n asiakas Julia kertoo kokemuksiaan SDSU:ssa vietetystä free mover vaihdosta.
yliopistot // Free mover vaihto
Alle on listattu edustamiamme yliopistoja, joihin voit lähteä free moverina vaihtoon yhdeksi tai kahdeksi lukukaudeksi. Tutustu yliopistojen profiileihin ja ota meihin yhteyttä, niin autamme sinut unelmiesi vaihtoon!
Englannissa opiskelu: Middlesex University
Berkeley College, New York City // Yhdysvalloissa opiskelu
Marbella Design Academy // Espanjassa opiskelu
Liikuntatieteitä: LaLiga UCAM // Espanjassa opiskelu
UCAM Murcia // Espanjaan opiskelemaan
University of Hawaii at Hilo // Yhdysvalloissa opiskelu
San Diego State University, California // Vaihto-opiskelu Yhdysvalloissa
Southern Utah University, Utah // Yhdysvalloissa opiskelu
Humboldt State University, California // Yhdysvalloissa opiskelu
Julian free mover vaihto SDSU:ssa

Hain poikaystäväni ja kahden kaverini kanssa free moverina vaihtoon Vaasan yliopistosta. Lukukautemme alkoi syksyllä 2015 ja kesti noin 5 kuukautta. Elämä San Diegossa oli ihanteellista. Parhaita asioita olivat rannan vieressä asuminen, lämmin ilmasto, kaupungin ja luonnon monipuolisuus, urheilutapahtumat sekä tietenkin ystävälliset ihmiset.
SDSU:ssa opiskelu eroaa Suomessa opiskelusta siten, että luennoilla oli läsnäolopakko. Itse valitsin markkinoinnin kursseja, kuten direct marketing, consumer behavior ja principles of advertising. Akateemisten kurssien lisäksi suoritin myös surffauskurssin. Koulu oli todella rentoa ja aikaa jäi paljon Kalifornian auringosta nauttimiseen.
Perinteikäs kampus on vehreän upea alue, josta löytyy muun muassa noin 10 000 katsojaa vetävä Viejas Arena. SDSU on tunnettu urheilujoukkueistaan ja kampuksella on huippuluokan olosuhteet harrastuksille. Kampuksella vallitsi hyvä henki ja ihmisiin oli helppo tutustua.
Alueena Kalifornia tarjosi paljon tekemistä ja näkemistä. Kävimme paljon Los Angelesissa ja teimme muutaman retken autolla, muun muassa San Franciscoon, Las Vegasiin sekä Grand Canyonille. Voin suositella SDSU:ta ja San Diegoa kenelle tahansa. Omalla kohdallani sinne lähteminen oli paras päätös koskaan!