USA:n Yliopistourheilu
Yhdistä opiskelu ja urheilu USA:n huippuolosuhteissa
Yliopistourheilu Yhdysvalloissa
Yhdysvaltojen yliopistoissa osataan yhdistää opiskelu ja urheilu paremmin kuin missään muualla. Lukujärjestykset suunnitellaan aina niin, että opinnot eivät mene päällekkäin harjoitusten tai otteluiden kanssa. Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus jatkaa urheiluharrastusta erinomaisissa olosuhteissa ja opiskella samalla kansainvälinen tutkinto.
Yliopistojen harjoittelufasiliteetit ovat divisioonasta riippumatta todella hyvät. Urheilu on pelaajille ilmaista. Valmentajat, urheilufysioterapeutit ja muut toimihenkilöt ovat täyspäiväisiä ammattilaisia. Yliopiston henkilökunta auttaa sinua menestymään niin opinnoissa kuin urheilussa.
Suomalaiset opiskelijat ovat haluttuja USA:n yliopistoissa, sillä suomalaisella peruskoululla on hyvä maine ja valmentajat ovat vuosien mittaan nähneet suomalaisten urheilijoiden kyvyn pärjätä yliopistourheilussa ja tuoda menestystä koulun joukkueelle. Valmentajat jakavat urheilustipendejä pelaajille, ketkä he tahtovat saada joukkueeseensa. Oikealla lähestymistavalla on mahdollista saada urheilustipendi, joka kattaa lukuvuosimaksut ja parhaimmillaan myös elämisen ja asumisen. Myös urheilijoille, jotka eivät ole lajinsa huippuja, on hyvät mahdollisuudet saada urheiustipendi, joka kattaa esimerkiksi puolet USA:n yliopiston lukukausimaksuista.
- Jalkapallo
- Golf
- Jääkiekko
- Koripallo
- Uinti
- Yleisurheilu
- Voimistelu
- Käsipallo
- Telinevoimistelu
- Paini
- Softball
- Vesipallo
- Amerikkalainen jalkapallo
- Maastohiihto
- Cheerleading
- Maastojuoksu
- Ammunta
- Lacrosse
- Alppihiihto
- Lumilautailu
- Keilaus
- Miekkailu
- Ratsastus
URA APUNASI MATKALLA USA:N YLIOPISTOURHEILUUN
Yliopistot kilpailevat NCAA, NAIA, NJCAA ja CCCAA -sarjoissa. Urheilulajit on jaettu eri divisiooniin, joten sinun ei tarvitse olla lajisi suomenmestari päästäksesi pelaamaan ja saadaksesi stipendin. Luonnollista kuitenkin on, että sitä suuremman stipendin voit saada, mitä paremmat meriitit sinulla lajistasi on. Avullamme on mahdollista saada jopa ns. “Full-ride Scholarship”, joka kattaa kokonaan lukukausimaksut, asumisen ja ruoan.
Olemme pyrkineet rakentamaan yhteistyöyliopistojemme verkoston urheilullisesti, akateemisesti ja maantieteellisesti tarpeeksi kattavaksi, jotta jokaiselle löytyisi se itselle parhaiten sopiva. Hyvien suhteiden ja kertyneen tietotaidon avulla pystymme toteuttamaan monien USA:n yliopistourheilusta haaveilevan opiskelijan unelman. Ota meihin yhteyttä niin voimme keskustella mahdollisuuksistasi yliopistojen joukkueisiin ja stipendeihin. Mikäli päätät käyttää palveluamme, teemme parhaamme jotta unelmasi toteutuisi parhaalla mahdollisella tavalla.
Anton Studia-messujen lavalla kertomassa yliopistourheilusta USA:ssa
Vuoden 2014 Studia-messuilla viaraanamme olleen University of Hawaii at Hilo:n esityksen jälkeen juontaja kutsui Antonin lavalle kertomaan yliopistourheilusta. Videolla kuullaan Antonin kokemuksia USA:n yliopistojalkapallosta sekä juontajan leikkisän katkerista muistoista.
Yliopistourheilijan elämää USA:ssa
Videolla näkyy mistä aineksista USA:ssa yliopistossa jalkapalloa pelaavan opiskelijan elämä koostuu.
Opiskelua professorien ja treenaamista valmentajien johdolla. Lajia tukevaa voimaharjoittelua. Urheilufyssareiden avustamaa loukkaantumisten kuntouttamista. Illalla suuri ottelu täyden katsomon edessä.
URHEILIJOIDEN HAKUPALVELUN SISÄLTÖ JA HINTA USA:n yliopistourheilun maailmaan
Urheilijoiden rekrytointipalvelumme hinta on 950 euroa. Ilmaiseen tavallisille opiskelijoille suunnatun perus rekrytointipalveluumme sisällön lisäksi yliopistourheilusta kiinnostuneille opiskelijoille räätälöity palvelu pitää sisällään alla luetellut asiat. Palvelumaksu tulee suorittaa kun olet päättänyt käyttää palveluamme, jonka jälkeen aloitamme virallisen hakuprosessin.
Vastineeksi 950 euron palvelumaksusta:
- Suosittelemme sinua yliopistovalmentajille mahdollisimman sopivissa yliopistoissa. Olemmeomista opiskeluajoista lähtien rakentaneet vahvan verkoston eri yliopistovalmentajien kanssa, jotka luottavat palveluumme. Valmentajat ovat myös aktiivisesti yhteydessä suuntaamme etsiessään sopivia pelaajia joukkueisiinsa ja olemme hyvin ajan tasalla eri joukkueiden tilanteista.
- Neuvomme sinua kaikissa hakuprosessiin liittyvissä asioissa, kuten:
- Urheiluvideo
- Pelilupaan liittyvät asiat
- Vaadittavat kansainväliset kokeet
- Yliopistoon hakeminen / rekisteröityminen
- Todistusten kääntäminen Suomessa ja USA:han
- Sopimukset
- Urheilustipendiasiat
- Viisumiasiat
- Vakuutusasiat
- Lentojen varaaminen
- Valmistautuminen lähtöön
- Olemme tukena hakuprosessiin aikana tulevissa kysymyksissä tai mahdollisissa ongelmatilanteissa
Huomioitavaa hakuprosessissa:
Stipendeihin liittyvät päätökset tekevät yliopisto sekä yliopistojoukkueen valmentajat. Valmentajien uskoessa sinulla olevan tarpeeksi potentiaalia joukkueeseensa, ovat he yhteydessä sinuun joko kauttamme tai suoraan. Koska tarjonta on suurta, suosituksilla sekä oikeanlaisella lähestymisellä on erittäin suuri merkitys valmentajien kiinnostukseen. Toimintatapamme sekä hyvien suhteidemme avulla eri yliopistoihin ja valmentajiin myös mahdollisten urheilustipendien saanti on todennäköisintä. Kysy rohkeasti mahdollisuuksistasi!