Yliopistoelämä Jenkeissä on monelle haave, jonka toteuttamisen katsotaan monesti olevan lähes mahdotonta. Lukukausimaksut ovat kymmenien tuhansien dollareiden suuruisia ja tähän lisäksi kaikki paperisotku koulun ja viranomaisten kanssa saa kenet tahansa antamaan periksi ja hakemaan suosiolla jonnekin muualle. Itse en lukion viimeisenä vuonna hakenut mihinkään, sillä en oikein tiennyt mitä haluan opiskella ja koin että välivuosi auttaisi myös kadonneen opiskelumotivaation löytymisessä. Eräänä päivänä sitten googlailin mahdollisuuksia lähteä Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja päädyin URA:n sivuille. Kolusin sivut läpikotaisin ja päätin heti ottaa yhteyttä. Tästä alkoi matkani kohti Averett Universitya. Muistan sen tunteen kun helmikuisena päivänä postin mukana tuli hyväksymiskirje. Tästä eteenpäin kaikki alkoi tuntua todelliselta, minut oli todellakin hyväksytty Jenkkiyliopistoon, ja puolen vuoden päästä olisin jo toisella puolella maapalloa! Lähtöä ennen oli kuitenkin vielä paljon tehtävää, sillä Yhdysvallat tunnetusti luottaa vahvasti byrokratian voimaan. SAT-kokeen olin jo tehnyt kesällä, kyseessä on siis koe, jossa mitataan kirjoitustaitoa, kriittistä lukutaitoa sekä perusosaamista matematiikassa. Ja tosiaan, tässä vaiheessa omista ylioppilaskirjoituksista oli kulunut jo puolitoista vuotta, ja harjoittelematta onnistuin pääsemään läpi, eli kyseessä ei ole mikään supervaikea suoritus. Luonnollisesti suosittelen opiskelemaan kokeeseen, sillä omat pisteeni eivät tosiaan antaneet ylpeyden aihetta. Tämän lisäksi täytin lomakkeita niin koululle kuin viranomaisillekin, ja tietysti hain Kelalta opintotuen. Vaikka paperihommat ovat raskaita ja puuduttavia, ne tarvitsee tehdä vain sen kerran, ja kyllä palkinto on sitten sen vaivan arvoinen. Aika kului lopulta todella nopeasti, ja kohta olikin jo aika astua lentokoneeseen. Lensin Lontoon kautta ja koko lennon stressasin tunnin pituista vaihtoaikaani. Juoksemiseksi meni, mutta ehdin kuin ehdinkin seuraavaan koneeseen joka toi minut Raleighiin. Kentällä oli vastassa kolme orientation leaderia, eli oppilasta, jotka, auttavat uusia opiskelijoita rekisteröitymisessä, sopeutumisessa ja antavat kyytejä kauppaan jne. Pari seuraavaa päivää saapumisen jälkeen kulutin lähinnä ympäristöön ja ihmisiin tutustuessa ja pakollisten asioiden hoitamiseen. Danville on pieni, n. 45 000 asukkaan kaupunki, ja auto on hyödyllinen hankinta, mikäli kaipaa välillä vähän maisemanvaihdosta. Muutama päivä ennen koulun alkua järjestettiin kansainvälisille opiskelijoille oma orientaatiotilaisuus, jossa pääsi tapaamaan kaikki uudet eri maista tulleet opiskelijat. Averetissa on paljon suomalaisia ja ulkomaalaisia ylipäätään, mikä helpottaa sopeutumista. Ulkomaalaiset opiskelijat myös huomioidaan hyvin, opettajat ovat tottuneita että aina ei välttämättä ymmärrä joitain sanoja ja joillakin kursseilla on kuulemma annettu mahdollisuus käyttää sanakirjaa kokeessa. Itselleni kuullun ymmärtäminen on aina kielten tunneilla ollut selkeästi se heikoin osa-alue, ja siksi vähän jännitin, että ymmärränkö tunneilla mitään. Yllätyin kuitenkin erittäin positiivisesti siitä, miten helpolta professoreiden kuunteleminen tuntui. En tietenkään voinut ymmärtää jokaista sanaa, mutta kokonaiskuva hahmottui hyvin. Nopeasti myös huomasin, että ihmisiä ei oikeasti kiinnosta, puhutko täydellistä englantia, eli sitä ei kannata pelätä. Rohkealla asenteella ja suunsa avaamalla pääsee pitkälle. Toinen omasta mielestäni yllättävä asia oli se, miten kielioppivirheisiin esseissä ei puututa niin rankalla kädellä, kuin mihin lukiossa tottui. Täällä jokainen kielioppivirhe ei suoraan laske arvosanaa, vaan tekstin sisältö on se ratkaisevin tekijä. Lähteminen totta kai pelottaa, mutta loppupeleissä se antaa enemmän kuin ottaa. Jos yhtään tuntuu siltä, että tekisi mieli kokeilla, kannattaa, sillä Suomeen pääsee aina takaisin.  Ensimmäinen vuoteni Averetissa on jo melkein ohi, enää puolitoista viikkoa koulua ja final examit jäljellä. Vaikka on kiva päästä käymään välillä Suomessa, täytyy myöntää että olen erittäin innoissani ensi syksystä. Kulunut vuosi on antanut paljon, ja olen hyvin iloinen siitä, että päätin lähteä kokeilemaan mahdollisuuksiani täällä. Syyslukukausi tosiaan alkoi elokuun puolivälin jälkeen, ja saavuin muutamaa päivää ennen koulun alkua. Nuo päivät kuluivat lähinnä uuteen kulttuuriin ja ympäristöön totutellessa, ja pakollisten asioiden hoitamisessa. Ensimmäiselle lukukaudelle lukujärjestyksen saa suoraan omalta advisoriltaan, joka on siis joku valitun pääaineen professoreista. Averetissa oppilaat joutuvat opiskelemaan tietyn määrän yleissivistäviä kursseja, ja itsellä olikin niitä, joiden lisäksi yksi oman alan kurssi ja pari itse valitsemaani kurssia. Kaiken kaikkiaan syksyn kurssini olivat Introduction to Sociology, First Aid and Safety, Intro to the Aerospace Industry, Introduction to the Theatre, Introduction to Writing and Research, joka siis vastasi äidinkielen kurssia, sillä erotuksella että oli tietysti englanniksi, sekä Freshman Success, jonka tarkoitus oli valmistaa uusia opiskelijoita yliopistoon ja sen asettamiin vaatimuksiin. Paljon siis intro-tason kursseja, jotka ovat vielä suhteellisen helppoja. Miriam pelaamassa tennistä Virginian Averett Universityssä Arjen rutiineja värittivät erilaiset tapahtumat ja lomat. Homecoming oli jo lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna, ja vaikka tulvan vuoksi päivän ottelut peruttiin, onnistuimme muuten juhlistamaan päivää oikein loistavasti. Homecomingista pari viikkoa ja olikin jo Fall Breakin aika, ja suuntasimme suomalaisten tyttöjen porukalla Charlotteen ja sen lähistön outletteihin. Lokakuun lopussa puolestaan koitti Halloween, joka on tunnetusti amerikkalaisille kunnon juhlapäivä. Olimme tilanneet erittäin hienot naamiaisasut ja ne päällä sitten vietimme iloisen illan. Amerikkalaisille Halloween tuntuu olevan merkki alkaa odottaa Thanksgiving Breakia, ja sen koittaessa hyppäsin kaverin kanssa lentokoneeseen suuntana Chicago. Hieno kaupunki ja oli virkistävää päästä taas hetkeksi pois tutusta ympäristöstä. Tästä reilu pari viikkoa ja olinkin jo takaisin Suomessa. Tammikuussa starttasi taas uusi lukukausi, ja tälläkin kertaa päädyin (itse valitsemana) ottamaan melkein pelkkiä general education kursseja. Lukujärjestykseeni valikoitui Principles of Mathematics, Tennis, Social Problems, Visual Arts, History of Western Civilization sekä itsenäisesti tehtävä Computer Science kurssi. Täytyy sanoa, että tiistaisin ja torstaisin kello 8 alkava puolentoista tunnin arts-tunti ja heti perään alkava samanpituinen historian tunti ovat välillä laittaneet keskittymiskyvyn koetukselle, mutta muiden koulupäivien kivat kurssit kompensoivat tätä hyvin. Omalla kohdallani kevään kohokohdat ovat olleet Indoor Soccerin koulun sisäinen turnaus sekä Spring Break. Turnauksessa eurooppalainen joukkueemme sijoittui tiukan taistelun jälkeen toiseksi. Luonnollisesti finaalitappio harmitti, ja ensi vuonna aiomme olla entistä kovempia! Spring Breakin reissua olin odottanut jo joulukuusta, sillä matkakohteena oli Dominikaaninen tasavalta. Matkan tarkoitus oli yksinomaan ladata akut loppukevättä varten, ja siinä onnistuttiin. Takaisin lensimme Bostonin kautta, ja ensimmäisen lennon myöhästymisen takia emme ehtineet jatkolennolle. Homma hoituikin onneksi mukavasti, ja saimme hotellihuoneen ja liput seuraavan päivän lennolle ja pääsimme nauttimaan Bostonista päiväksi. Tältä keväältä on tosiaan enää final examit jäljellä, ja ensi syksystä onkin kurssien osalta tulossa melko haastava, sillä vihdoin pääsen kunnolla opiskelemaan pääainettani. Pienen suostuttelun jälkeen advisorini antoi minun ottaa kaikki haluamani kurssit, vaikka yhdestä ei ollutkaan ihan samaa mieltä kanssani. Lukujärjestykseni täyttää Introduction to Biology and Lab, Introduction to Statistics, American Minorities, Soccer, Criminology ja se kuulemma tosi vaikea Criminal Law. Odotettavissa on paljon opiskelua, mutta sitä vartenhan tänne on tultu!